
HANKKEEN TAITEELLINEN OSUUS
Tämä taidekokonaisuus koostuu yhdeksän taitelijan teoksista, jotka valikoituivat 2022 avoimen haun kautta ja esitetään 2023–2024 yhteistyössä Mannerheim-museon, Helinä Rautavaaran museon, Kulttuurikeskus Caisan, Gallen-Kallela Museon ja Vantaan taidemuseo Artsin kanssa.
Suomen tarinat -hankkeessa selvitetään, millaisia kertomuksia suomalaisuudesta tuotetaan esimerkiksi museoissa, kouluissa tai elokuvissa ja miten nämä kertomukset otetaan vastaan. Lisäksi hanke kysyy, ketkä voivat samaistua näihin tarinoihin ja ketkä eivät.
Laajemman yhteiskunnallisen keskustelun avaamiseksi hanke tekee yhteistyötä neljän museon ja yhden kulttuurikeskuksen kanssa. Syksyllä 2022 kutsuttiin avoimen haun kautta taiteilijoita ehdottamaan teoksia, jotka kertovat omaperäisen tarinansa suomalaisuudesta. Teosten sijoittamisestä museoiden ja kulttuurikeskuksen institutionaaliseen kontekstiin syntyy toivomme mukaan vuorovaikutusta erilaisten tarinoiden, perinteiden ja kokemusten välillä. Tällä vuoropuhelulla uusien, vielä kuulemattomien, unohdettujen tai aliedustettujen tarinoiden kanssa haluamme osallistua Suomen kansakunnan jatkuvaan rakentamisen, purkamisen ja jälleenrakentamisen prosessiin.
Valitut taiteilijat ovat: Özgü Gündeşlioğlu, Harold Hejazi, Spartak Khachanov, Nadiye Koçak, Mia Malviniemi ja Mervi Junkkonen, Sara Moayed, Ennisofia Salmela Flores ja Mia Seppälä. Sijoittamalla heidän teoksensa museoiden ja kulttuurikeskuksen institutionaaliseen kontekstiin syntyy toivon mukaan vuorovaikutusta erilaisten tarinoiden, perinteiden ja kokemusten välillä. Tällä vuoropuhelulla uusien, vielä kuulemattomien, unohdettujen tai aliedustettujen tarinoiden kanssa hanke haluaa osallistua Suomen kansakunnan jatkuvaan rakentamisen, purkamisen ja jälleenrakentamisen prosessiin.
Aikataulu:
Mannerheim-museo, Mannerheim-museet 17.4.-31.7.2023
Özgü Gündeşlioğlu: (un)intended collaboration, keramiikka-installaatio (löytyjä posliinihahmoja ja käsintehtyä savea)
Mia Seppälä & Puistopolun Peruskoulun 7. luokan oppilaat: Uudet kunniamerkit, veistos/kunniamerkki, (lämpöaino, messinki)
Kulttuurikeskus Caisa, 24.-26.8.2023, klo 19:30, 27.8.2023, klo 17:00
Harold Hejazi: Adventures of Harriharri — Episode III, videopeliesitys
Helinä Rautavaaran museo, 12.10.2023-18.2.2024
Nadiye Koçak: Yhteys, mosaiikkiteos
Mia Malviniemi & Mervi Junkkonen: Samassa veneessä, dokumentti/tanssielokuva
Ennisofia Salmela Flores: Kirjeitä Argentiinasta, kirjeitä
Vantaan taidemuseo Artsi, 12.1.-18.8.2024
Spartak Khachanov: The Impersonal, multimedia projekti
Gallen-Kallela Museo, 10.2.-26.5.2024
Sara Moayed: Ode to Heterotopia, penkki ja ryijy installaatio
Mia Seppälä & Ruusutorpan koulun 8. luokan oppilaat: Uudet kunniamerkit, luovutusseremonia
Lisätietoa taiteellisesta osuudesta:
Martina Marti
Kuraattori
Suomen tarinat. Historiakulttuuri, taide ja muuttuva kansalaisuus -hanke
martina.marti@gmx.net / 044 098 98 69
www.suomentarinat.fi
https://suomentarinat.fi/taiteellinen-osuus/
www.suomentarinat.fi
www.mannerheim-museo.fi
www.caisa.fi
www.helinamuseo.fi
www.artsimuseo.com
www.gallen-kallela.fi
TAITEILIJAT MANNERHEIM-MUSEOSSA
17.4.-31.7.2023
Özgü Gündeşlioğlu is a Turkish material-based artist working in Helsinki. She enjoys drifting in the crafting process, gathering and repurposing the material. Mainly ceramic, but also textile and unfired clay lead her practice. Her works revolve around experiments, playfulness, interfaces, plasticity and collaborative practices.
Artist photo by Gladys Camilo.


Mia Seppälä on suomalainen kuvataiteilija, joka työskentelee monialaisesti performanssin, valokuvan ja liikkuvan kuvan parissa. Hänen teostensa aiheet käsittelevät ja kommentoivat usein olemassa olevia sosiokulttuurisia rakenteita ja vakiintuneita menettelytapoja.
Seppälän julkisia projekteja ja mediainstallaatioita on nähty viimeksi hänen perustamassaan ei-kaupallisessa taidetilassa Itä-Helsinkiläisessä kauppakeskuksessa vuosina 2019–2022, Salon Taidemuseossa ja Suomen Valokuvataiteen Museossa 2022.
Seppälä viimeistelee parhaillaan jatko-opintojaan Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa, josta valmistui kuvataiteen maisteriksi 2017.

