KOLME KIRJAVINKKIÄ
Markus Nordström, museon opas
12.4.2021
Ajan kuluessa kuvamme Marsalkasta ihmisenä jäsentyy pääsääntöisesti muistelmakirjallisuuden kautta. Muistelmakirjailijat tekevät usein ansiokasta tutkimusta, jossa tarkoituksena on palata ajassa taaksepäin. Miten pääsisimmekään alkulähteelle, ajan ääntä kuulemaan? Keiden ääntä tulisi kuunnella, ettei kuva kohteesta olisi liian kiillotettu, liian myötäkarvaan silittävä? Mitä aikalaismuistoja on Mannerheimista työtä tekevänä esimiehenä tai siviilielämää viettävänä suuruutena? Mannerheimin lähellä eläneiden piiri on huvennut miltei olemattomiin, eikä kai moni heistä hienotunteisuuttaan mitään julkisesti Marsalkasta kirjoittelekaan. Olen kuitenkin suureksi ilokseni huomannut, että joissakin 1940-lukua käsittelevissä - ei siis suoranaisesti Mannerheim-teemaisissa - teoksissa on “herkullisia” luonnehdintoja Marsalkan arjesta, luonteesta ja elämäntavoista. Esittelen tässä lyhyesti kolme teosta jotka ovat olleet minulle mieluisia lukukokemuksia: ensiksi Waldemar Erfurthin ja Wiljo Tuompon jatkosodan sotapäiväkirjat. Näitä kahta teosta käytin myös viitteinä blogikirjoitelmassani Mannerheimin tyylistä - tausta-ajatuksiani Gentilhomme vaatenäyttelyä varten. Lisäksi ehdotan luettavaksi 1950-luvun alussa painettua, Yrjö Kivimiehen kirjoittamaa Suomen marsalkka tuokiokuvina.
Ensiksi haluan suositella valtiotieteiden tohtori Pekka Visurin osatoimittamien kenraali, filosofian tohtori Waldemar Erfurthin jatkosodanaikaisia sotapäiväkirjoja. Ne kertaavat Suomen ja Saksan yhteistyötä Saksan yhteyskenraalin silmin. Erfurthin tarkat päiväkirjamerkinnät antavat kattavan kuvan sodankulusta, tunteista ja tunnelmista - myös Päämajan osalta. Tuntuu aivan kuin Erfurth ottaisi asiakseen - miltei päivittäin - tarkastella ylipäällikön persoonaa. Taitavanoloisena ihmistuntijana Erfurth välittää lukijalleen ensikäden arkihuomioita Marsalkasta. On todettava, että Erfurth antaa kaikkiaan hyvän kuvan Marsalkasta, mutta päästää tekstissään ääneen esimerkiksi kriittisen rintamakenraalin, joka keskustelussa Erfurthin kanssa Pietarin valloituksesta valittelee ylipäällikön vanhuutta ja varovaisuutta.
Toisena kirjavinkkinä suositan kenraaliluutnantti Wiljo E. Tuompon “Päiväkirjani päämajasta 1941-1944". Tuompo oli jatkosodan aikana Päämajan komento-osaston päällikkö ja tuli eläneeksi sodan arkea Marsalkan rinnalla usean vuoden ajan. Tuompo kirjaa Erfurthin lailla huomioitaan Mannerheimista sodan arkea elävänä ylipäällikkönä. Hauska päiväkirjamerkintä on joulukuun ensimmäiseltä päivältä 1941 jolloin Marsalkka oli kertoillut päivällisellä muun muassa vallankumouksen syttymisestä. Mannerheim oli ollut vallankumouksen alkamispäivänä - sunnuntaina - baletissa jonkun ystävänsä vuosilipulla […]. Tuompon tarkasti kertaama tarina päättyy huomioon Mannerheimista - “Mestarikertoja”. Vaikka Tuompo kirjoittaa esimiehestään kunnioittavasti eivät luonnehdinnat tunnu mielestäni maireilta tai kiiltokuvamaisilta.
Kolmas kirjavinkki on Yrjö Kivimiehen Suomen marsalkka tuokiokuvina. Suhtaudun lähtökohtaisesti kriittisesti kaskuteoksiin. Tuokiokuvat ovat kuitenkin niin herkullista ajankuvaa, että niitä kannattaa lukea. Kun suhtautuu tarinoihin kriittisesti voi anekdoottien mosaiikista nähdä jonkinlaisen Mannerheimkuvan muodostuvan. Kivimiehen ehkä kriittistä, analyyttistä tulkintaa näkee esimerkiksi tarinassa, jossa Marsalkka väittää tulituksessa, “ettei ylipäällikköön osu”. Kirjailija muistuttaa Tuomarien kirjan kuningas Abimelekistä, joka valloitti Tebesin tornin. Abimelek oli aikeissa polttaa tornin, kun eräs nainen heitti myllynkiven kuninkaan päähän rikkoen kallon. Kivimies jatkaa toisesta loistavasta soturista, Epeiroksen kuninkaasta Pyrrhoksesta, joka kaatui saatuaan naisen heittämän kiven päähänsä. Kivimiehen mukaan Marsalkka sotahistorian taitajana kiistatta tunsi tarinat ja yritti löytää syitä Mannerheimin tyyneyteen taistelussa. Kivimiehen kirjassa on myös erään sveitsiläisen salaa ottama valokuva Marsalkasta. Kuva on ylipäällikön Sveitsin lomalta, keväältä 1943.